lauantai 30. lokakuuta 2010

Lemminkäisen Temppeli 2010, tuotantokuvia VI




Bändi harjoituksissa Pyynikillä

Pohjolan harjoituksia
Kaikkein kriittisin yleisö :)






Suunnitelmia suunnitelmia ja toteutuksia

Aina kaikki suunnitelmat eivät toteudu sellaisina kuin ne ensiksi suunnitellaan tai oikeastaan harvoin näin käy.Aika loppuu kesken, tapahtuu jotain odottamatonta....

Piirroksia viikinkisoturi hahmojen uusista kypäristä, kypärien toteuttamiseen ei riittänyt aikaa ja ne karsittiin pois.
Suunnitelma mustavalo-osion lavastuksesta. Lavaste toteutui lähes tällaisena, tosin vasta ennakkonäytöksen ja ensi-illan jälkeen ja maalari joutuikin yötöihin.
Turnajaisten lavasteen suunnitelma. Aitio piti alunperin rakentaa seinäksi neljän stilthahmon eteen, mutta huomasimme, että Flammalla ei ole tarpeeksi kalustoa niin nopeisiin vaihtoihin. Niinpä Jussin ja Sonjan hahmoille rakennettiin oikeasti korotettu aitio ja valtaistuimet, Toteutus oli hienompi kuin tämä karkea luonnos tai suunnitelma. :)
Jussi istuu turnajaisaitiossa.

Faunin kavion muotoilua.

Kavion muotoilu valmiina (Samuli Kivinummi), kaikki näytti hienolta kunnes valuvaiheessa seostusvirhe tuhosi muotin ja valoksen.  Uuteen yritykseen ei ollut enää aikaa. :(


Tuonelan joutsenen hartsausta

Joutsenen lasikuitukatteet etenivät hyvää vauhtia
Joutsenen pyrstöön oli aikaa tehdä jopa mustavalomaalausta.


Samaan aikaan Akseli ja Matti pähkäilivät motorisoinnin kanssa. Tuonelan joutsenesta piti tulla sähkömoottoreilla liikkuva ja niin siitä tulikin, mutta moottorien teho ei lopulta riittänyt Pyynikin sorahiekka kentällä. Päädyttiin käyttämään lihasvoimaa, team unito kiskoikin tuonelan joutsenen teatterillisen näyttävästi perille tuonelaan.


...









torstai 28. lokakuuta 2010

Lemminkäisen Temppeli 2010, tuotantokuvia V





Samaani Tuulentarkka tasapainottelee
Sillä aikaa kun tuliteatteri 2010 valmistuu,  keskiajalla tapahtuu...

Narri on saapunut markkinoille

Jossa pillipiipari soittaa vinkeällä huilullaan

Pillipiipari (Maria),  Hirviön kouluttaja (Minttu), Hirviö (Sami), Noita (Nella), Jättiläis-soturi (Akseli), Shamaani (Antti) Flammasta Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla hauskuuttamassa markkinaväkeä 

Juha Pekuri valmistautuu vetämään sepän roolin Flamman esityksessä keskiaikamarkkinoilla

Aseenkantaja dippaa välineitä esitystä varten

Narrit Jussi ja Maria vapaalla, keskiaikais-hahmoissaan

Valitettavasti illan esityksestä minulla ei sattuneesta syystä ole kuvamateriaalia. Yleisöltä irtosi kuitenkin raikuvat suosion osoitukset ja Flamman aikamatkasta keskiajalle jäi muutekin hauskat muistot.




Lemminkäisen Temppeli 2010, tuotantokuvia IV

Vellu ja Emil team UniTosta tutustumassa Samulin johdolla Flamman pajalla Lemminkäisen Temppelin tarpeistoon...
toisin sanoen tulevan esityksen fiilistelyä. :)

Tuonelan joutsene rungon valmistumista: Matti häikäistyy Peten hitsaustaidoista.

Toisaalla Tuonelan joutsenen pää ja kaula ovat muodostumassa. (Muotoilu: Jussi Löf)

Uraahh! Lopulta liiallinen yövalvominen Flamman paljalla muuttaa Samulin hirviöksi.

Rintapanssarin positiivi (muotoilu Jussi Löf)

Samuli sovittaa laatimaansa riimusapluunaa Sammon kylkeen

Lemminkäisen taikasytkärin mystinen symboli hakee muotoaan ... tuo sydän pentagrammi oli jo vähän liian kliseinen (Jussi Löf)

Tuonelan joutsen on jo saanut hieman lihaa kaulansa ympärille.

Lemminkäisen Temppeli 2010, tuotantokuvia III

Hampaita ja harjoituksia


Eli luvassa satunnaisia otoksia työvaiheista ja harjoituksista...


Nahkapanssarin kelttiläistyylinen koristelu vaiheessa. Jussi Löf

Samuli istuttamassa Vainajalan kylän asukkaalle hiuksia

Rita  pohjolan emännän tuolissa.  Sami tikkustilteillä

Kuva saman illan harjoituksista Majamaalla

Ari Arvola (Special FX oy:stä) opettamassa Akselille alginaatin käyttöä hammasvalujen tekemisessä.

Akseli ja Samuli silikonisten hammasvalumuottien kimpussa

Samuli esittelee juuri muotista irrotettua Louhen hammasproteesia


Säveltäjä ja äänisuunnittelija Maria Hiukkamäki Majamaassa

Maria demostroi pohjan neidon laulua ja liikehdintää


Lemminkäisen Temppeli 2010, tuotantokuvia II

Kuvasarja hyppää nyt ajassa elokuun alkupäähän, josta oman pokkarikamerani arkisto kertoo seuraavaa...
Oho, tässä ollaan kyllä vielä Metsäfestiwaaleilla....




Sammon lisäosa maalattavana. Ihan ensimmäisissä suunnitelmissa Sammon tämäkin osa piti rakentaa metallista kuten oikeassa kulmassa näkyvä 2009 esitykseen rakennettu Sammon 'ydin', mutta lasikuitu osoittaitui järkeväksi helposti muokattavaksi materiaaliksi. Ja ennen kaikkea painokin on vain murto-osa siitä mitä kalanpäät olisivat painaneet peltisinä. Lasikuitu kierrätettiin osittain vanhoista palopeitteistä, jotka tähän asti olivat olleet jonkinasteista ongelmajätetttä.



Vilma sovittaa Samulille Louhen pukua. Louhen puku uusittiin naamaria lukuunottamatta 2009 Tulta iski ilman Ukko -esityksen puvustuksesta. Uudesta puvusta vastasi Vilma Riitijoki.



Flammalaisia, valmistautumassa Näsipuiston esitykseen. Vuosien tauon jälkeen Flamma palasi Näsipuistoon tekemään ilmaisesityksen.


Kaluston korjausta; Pete ja Aksu tekemässä 'pienoista' moottoriremonttia Flamma-mobiiliin.

Samuli ja Vilma Flamman pajassa naamioita muotoilemassa.

Jussi maalaa Louhen myrkkymaljaa

Valmis myrkkymalja
. Muotoilu ja valu Samuli Kivinummi, valoelektroniikka ja maalaus Jussi Löf

Lemminkäisen Temppeli 2010, tuotantokuvia.

Lemminkäisen Temppelin tuotanto oli kiireistä aikaa ja tuotantoblogin päivittäminen ei oikein tahtonut mahtua kenenkään vuorokausirytmiin. Myös uuden blogaussoftan käyttöönotossa oli hankaluuksia ja niinpä lopulta poistimme koko blogaamisen työlistaltamme ja netistä.

Työvaihekuvia otettiin kuitenkin melko ahkerasti joten näin post-produktiona yritän saada kerättyä parhaat otokset tänne blogiin kaikkien katseltavaksi. Samalla muutin blogin nimen trilogian tuotantoblogiksi.

Trilogian viimeiseen osaan 2011 olemme suunnitelleet hieman kunnianhimoisempaa tuotannon dokumentointia. Jospa saisimme videoitua koko työn tärkeimmät vaiheet alusta loppuun ihan oikeaksi tuliteatteridokumentiksi!

Mutta nyt ensiksi 2010-tuotannon kuvien pariin...

Ihmisvaloteline (Jussi Löf) vauhdissa, Lemminkäisen ja pohjan neidon
mainoskuvien kuvauksissa 2010 helmikuussa. Alusta asti näytti hyvältä :)

Lemminkäinen (Niko Solopuro) ja pohjan neito (Katra Solopuro)
taustalla ilmeisesti turnajaisten linnoituksen innoitus, majamaan tilan
graniittiseinää. (Puvut: Tintti Mikkonen, Kuvat Akseli Perä-Rouhu)


Sitten hypätäänkin hieman eteenpäin, koska kovalevyltäni ei tästä väliltä löydy kuvamatskua...


-Jussi

perjantai 30. lokakuuta 2009

Ideasta kuvaksi ja todellisuudeksi

Prosessi ideasta piirrokseksi ja työvaiheiden jälkeen oikeiksi hahmoiksi, rekvisiitaksi, välineiksi ja lavasteiksi. Seuraavassa kokoelma kuvia ja skannattuja luonnoksia ilman Ukon rakentamisesta.

Sampo


Sammon alkemistinen symboliikka ja geometrinen rakenne. luonnos: Jussi Löf





Ilmatar - ilman impi







Sudet













Susien puvut







Louhi



Louhi-naamari








Louhen puku




Shamaanin rumpu